Yhdistyksemme järjestää chinchillanäyttelyitä 2-3 kertaa vuodessa.
Kesäaikaan näyttelyt ovat tauoilla, sillä silloin on aivan liian lämpimät kelit chinchilloille näyttelyiden pitämiseen.
Näyttelyissä on usein sekä virallinen ulkomuotoluokka, että pet-luokka eli lemmikkiluokka, joista ulkomuotoluokassa eläimen näyttelykuntoa ja ulkoisia ominaisuuksia tarkastellaan enemmän.
Tästä johtuen on hyvä tietää ohjeita ja vinkkejä, joilla voi valmistautua chinchillansa kanssa näyttelyihin.
Päivittäin
On tärkeää pitää huolta chinchillan oikeaoppisesta hoidosta päivittäin, sillä tämä näkyy eläimen voinnissa myös näyttelypäivänä. Ravinteikas hyvä ruokavalio (puristepelletti + hyvälaatuinen heinä), raikas vesi sekä säännölliset hiekkakylvyt laadukkaassa hiekassa edesauttavat chinchillan turkin hyvinvointia.
Hyviä hiekkamerkkejä ovat esimerkiksi Carrera ja Wittemolen. Myös JR Framin karkea kylpyhiekka sekä Little&Bigger-merkin kylpyhiekka ovat saaneet lähivuosina kehuja. Pääsääntönä on, että hiekan ei tule olla pöllyävää, sileää tai valmistettu vulkaanisista ainesosista (tuhka), sillä nämä voivat aiheuttaa pitkällä tähtäimellä hengitystieoireita sekä chinchillalle että omistajalle.
Sileä hiekka ei myöskään läpäise chinchillan tiheää turkkia yhtä tehokkaasti kuin karkeampi, eikä täten poista siihen jäänyttä likaa ja rasvaa.
3-1kk ennen näyttelyitä
Reilusti ennen näyttelyitä kannattaa chinchilla kammata hyvin. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta näin saadaan kuollut irtokarva pintaan ja kammattua pois, ja pidetään turkki ilman takkuja, lommoja ja irtonaisia karvatuppoja.
Apuna voi käyttää pienille eläimille suunnattua karstaa (esimerkiksi kani/kissakarstaa) ja erityisesti chinchilloille suunniteltua kampaa, jolla saa viimeistellyn lopputuloksen. Karsta auttaa poistamaan isoimmat takut ja pohjakarvaa, chinchillakampa viimeistelee ja tiheydestään riippuen toimii erinomaisena kampana myös yksinään.
Hiekkakylpyjen määrää voi lisätä. Kylpyjä voi tarjota chinchillalle vaikka päivittäin mikäli tassut ja korvat eivät näytä kuivuvan, mutta ne on hyvä vähentää ja lopettaa kokonaan muutama päivä ennen näyttelyiden alkua. Näin ylimääräinen hiekka varisee karvan seasta, tiheässä karvassa hiekka voi olla erittäin tiukassa, ja kaivata pidemmän välin kylvetyksestä ennen näyttelyitä.
On myös hyvä huolehtia, että ilmoittaa chinchillansa ajoissa näyttelyihin, mikäli eläimen haluaa ilmoittaa ennakkoilmoittautumisen kautta. Päivämäärät mainitaan näyttelyilmoittautumisten yhteydessä.
Mikäli unohdit ilmoittaa eläimesi enakkoon, tai haluat ilmoittaa lisää chinchilloita näyttelyyn, toimii paikanpäällä ilmoittautuminen Avoimeen-luokkaan sekä pet-luokkaan.
Näyttelyt alkavat usein aikaisin, joten on hyvä varautua ajoissa matkan suunnitteluun ja tavaroiden pakkaamiseen. Kimppakyytejä kannattaa kysellä esimerkiksi yhdistyksen Facebook-ryhmässä hyvissä ajoin, näin matkakulut saa jaettua kätevästi muiden kanssa.
Viikko ennen näyttelyitä
Nyt on aika viimeisille hiekkakylvyille ja keveälle kampailulle. Apuna irtokarvojen poistamiseen voi käyttää teippirullaa, jolla varovaisesti rullataan vastakarvaan kohti chinchillan niskaa. Rullalla voi myös poimia karvoja kevyellä painelulla, mutta ei kannata painaa rullaa kiinni turkkiin - se saattaa jäädä kunnolla kiinni ja chinchilla tipauttaa karvansa tästä kohtaa!
Kannattaa myös välttää ylimääräistä chinchillan turkin lähmimistä. Käsissä oleva rasva ja hiki siirtyvät herkästi chinchillan karvaan, ja saa aikaa "nuhjuisen" ulkomuodon, johon auttaa onneksi reipas hiekkakylvetys.
Näyttelypäivänä
Näyttelyt alkavat usein aikaisin ja päivä voi venähtää, joten kannattaa varautua hyvillä yöunilla!
Matka näyttelypaikalle voi myös kestää, joten evästä ja juotavaa itselle on hyvä olla valmiina.
Chinchillat siirretään kuljetuslaatikoihin, ja pakataan autoon tai muulla tavoin (kassi, kärryt) kuljetuksen ajaksi. Vesipulloa ei kannata kiinnittää itse kuljetusboksiin, sillä se voi vuotaa matkan aikana ja kastella chinchillan. Vettä voi itse tarjota matkalla ja näyttelypaikalla chinchillalle.
Näyttelypäivänä hyvä muistaa:
Päivitykset:
3.10.2023 - Spectacular Chinchilla Show ilmoittautuminen on avattu!
3.10.2023 - Sivuja päivitetty, vikoja korjattu, Chinchillavälitys päivitetty
31.1.2023 - Värimääritelmiin lisätty kuvia
29.1.2023 - Winter Wonderland - Finnish Chinchilla Show ilmoittautuminen käynnissä täällä
28.8.2022 - Ilmoittautuminen Lemmikki Tampere-messujen yhteydessä oleviin näyttelyihin avattu!
24.6.2022 - Chinchillavälitys päivitetty
YHTEISTYÖSSÄ
Heinäkauppa tauolla sponsoroinnista 2023