Sain ensimmäisen chinchillani vuonna 2003. Chinchilla muutti meille luovutusikäisenä poikasena, 

jonka nimesin Ceciliaksi. Chinchillan hankinta ei ollut mikään hetken mielijohde, vaan harkitsin 

päätöstäni pitkään ja puntaroin sopivinta lemmikkiä eri vaihtoehtojen välillä. Luin paljon tietoa 

erilaisista jyrsijöistä ja tutustuin niiden alkuperään, käyttäytymiseen ja hoitovaatimuksiin. Lopulta 

päätökseni oli chinchilla, sillä se kiehtoi minua ehdottomasti eniten.

 

Cecilia vahvisti käsitystäni siitä, että chinchillat ovat persoonallisia, sosiaalisia, älykkäitä ja uteliaita 

eläimiä. Rakastuin niihin peruuttamattomasti ja Cecilian myötä laumani kasvoi. Cecilialle hankittiin 

lajitovereita ja meillä syntyi pari poikuettakin. Haave jalostuksesta ja omasta kasvattajanimestä kehittyi 

nopeasti, vaikka tiesin, ettei se olisi vielä vuosiin mahdollista. Pidin kuitenkin kiinni haaveestani: haalin ja omaksuin tietoa chinchilloista niin paljon kuin kykenin ja seurasin aktiivisesti yhdistyksen toimintaa. 

 

Värit ja genetiikka muodostuivat lempiaiheekseni ja ne kiinnostavat minua edelleen.

Vuonna 2017 minulle myönnettiin SCY*-kasvattajanimi ja 2019 virallinen kasvattajanimi, jonka myötä pitkäaikainen haaveeni 

pienimuotoisesta kasvatustoiminnasta toteutui.

 

Jalostuksessa käytän vain terveitä ja hyväluonteisia 

chinchilloja. Tavoitteenani kasvatuksessa onkin lajityypillinen ja kaunis ulkomuoto, geneettisen monimuotoisuuden vaaliminen sekä perinnöllisten sairauksien ehkäiseminen. Poikueta syntyy 1-5 vuodessa ja näyttelyihin pyrin osallistumaan vähintään kerran vuodessa.

 

Keskityn väreihin standard, ebonyt, valkoiset, black pearl ja violet.

 

Kasvatan chinchilloja Jyväskylässä. Kotonamme cincuilla on oma huone, jossa vietän paljon aikaa niiden kanssa. Chinchillat asuvat häkeissä, jotka olen itse suunnitellut ja rakentanut. Pyrin tarjoamaan virikkeellisen ympäristön ja elinolot, joissa chinchillat voivat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Chinchillat ovat tottuneet päivittäisiin ja viikottaisiin rutiineihin sekä kodin ääniin. Poikasia käsittelen päivittäin ensimmäisestä elinpäivästä alkaen, jotta ne tottuvat käsittelyyn. Meiltä lähtevillä chinchilloilla on elinikäinen kasvattajan tuki matkassaan. 

 

Esittelen cinculaamme mielelläni, joten älä epäröi ottaa yhteyttä. Nähdään näyttelyissä!

 

Elune's Facebook sivut