Aloitin kasvattamisen loppuvuodesta 2016 ja SCY*-kasvattajanimen sain itselleni alkuvuodesta 2017. Aloitusvaiheessa pääpainoni oli violeteissa ja California Ressessive whiteissä, nykyään kuvioissa pyörii enemmänkin violetit, violet velvetit ja royal persian angorat väreissä white ja violet.
Kasvattajanimeni muuttui harrastajakasvattajasta, viralliseksi kasvattajanimeksi kesäkuussa 2019.
Ulkomuodollisesti pyrin kasvattamaan tasokkaita ja sopusuhtaisia chinchilloita. Erityisesti pyrin käyttämään hyvän luontoisia eläimiä, jotka periyttävät luonteensa jälkipolville. Pyrin kasvattamaan kilttejä, sosiaalisia ja lemmikkiluonteisia sinsuja ja jokainen meiltä maailmalle lähtevä poikanen on saanut kasvaessaan paljon käsittelyä.
Poikueita tulee noin muutaman vuodessa, ja jotta kasvattini saavat mahdollisimman lemmikinomaisen ympäristön loppu elämäkseen lähtevät suurin osa poikasista sijoituskoteihin luovutusikäisinä. Ota siis rohkeasti yhteyttä jos juuri sinun kotisi tarvitsee iloisen vipeltäjän osaksi arkea!
Toimin myös yhdistyksen hallituksessa sekä pet-tuomarina. Pyörin siis näinollen paljon yhdistyksen tapahtumissa ja näyttelyissä, saa tulla myös nykäisemään hihasta iha millä asialla tahansa :) Majapaikkaa pidämme tällähetkellä Mikkelissä.
-Aleksanteri ja Lumoksen karvapyllyt
Päivitykset:
3.10.2023 - Spectacular Chinchilla Show ilmoittautuminen on avattu!
3.10.2023 - Sivuja päivitetty, vikoja korjattu, Chinchillavälitys päivitetty
31.1.2023 - Värimääritelmiin lisätty kuvia
29.1.2023 - Winter Wonderland - Finnish Chinchilla Show ilmoittautuminen käynnissä täällä
28.8.2022 - Ilmoittautuminen Lemmikki Tampere-messujen yhteydessä oleviin näyttelyihin avattu!
24.6.2022 - Chinchillavälitys päivitetty
YHTEISTYÖSSÄ
Heinäkauppa tauolla sponsoroinnista 2023